Mä lupasin kirjoittaa Juha Itkosesta pari sanaa lisää. Ajattelin lukea Seitsemäntoista loppuun ennen kuin sanon mitään, mutta koska en tiedä milloin pääsen loppuun, kirjoitankin nyt heti. Ja sit parista muusta kirjasta, joita oon aloittanut tyyliin kannen-tsekkaus-ja-pari-lukua.

No. Ensin se Seitsemäntoista.

Ekat luvut olivat hienoja. Imaisivat mukaansa ja taas ihailin (niin kuin ennenkin Itkosta lukiessa) kuinka hän osaa ilmaista koko ihmisen olemuksen muutamalla tarkoin valitulla sanalla. Esimerkiksi hän kuvasi Sakkea, marketin lihaosaston päällikköä sanomalla, että Sakke voisi takoa sarjaottelussa jäähallin päätypleksiä viikset sinapissa, vau!

Mutta sitten mä muistin, että olen lukenut tosta jääkiekosta ennenkin. Ja olen lukenut ennenkin miehestä, joka haluaa nuorelta pojalta jotain enemmän, mistä Seitsemäntoista ainakin alkuosaltaan kertoo. Luin molemmat jutut Itkosen edellisestä kirjasta, Huolimattomia unelmia.

Hmm.

No, jatkoin kuitenkin lukemista. Totesin jossain vaiheessa saman, minkä totesin lukiessani aiempia Itkosia: en ole tarinassa sydämelläni mukana (sen jo aiemmin sanoinkin). Ja sitten totesin taas saman kuin ennenkin, että minä en ainakaan tunne yhtään sellaista naishahmoa, joista Itkonen kirjoittaa. Tämä Päivi on kielenkäytössään yhtä ronski ja röyhkeä kuin oli Julia Itkosen parin vuoden takaisessa kirjassa Kohti. Kirosanoja ja seksiin liittyviä ajatuksia on molemmilla aivan liikaa ollakseen mun mielestä uskottavia naishahmoja. Sorry vaan.

Tämä noin 170 sivun jälkeen. Itse tarina tuntuu ihan mielenkiintoiselta ja rakenne hienolta. Noi pari juttua vaan tökkii tosi paljon.

Seuraavaksi Kira Poutasen Katso minua!

Joku oli kertonut mulle, että Poutanen on viihdekirjailija, joten ostin kirjan ja jemmasin sitä hyllyssä monta päivää odottaen tosi kivaa lukukokemusta, sitten kun sitä tarttisin. No, yhtenä iltana sänkyyn mennessä sitten otin kirjan mukaan ja aloitin suunnilleen hymy jo naamalla. Kamala pettymys. Mitä ihmeen viihdettä, se tuntui raskassoutuisemmalta kuin Tsehov, jonka kootut ostin samana päivänä samalta kirpparilta. Ekat kaksi lukua sai tavattua läpi ennen kuin luovutin. En saanut tietää päähenkilöstä oikeastaan mitään mielenkiintoista enkä paljosta maisemamaalailusta huolimatta päässyt siirtymään Pariisiin. Viihdekirjailija?!

Viimeisenä sitten haukuttakoon vähän Virpi Hämeen-Anttilan vuodentakaista romaania Päivänseisaus.

No eikä. Ei mulla ole siitä pahaa sanottavaa. Ostin sen pari päivää sitten, koska mulle oli ehdotettu, että ehkä mulla voisi olla samanlainen kirjoitustyyli kuin Hämeen-Anttilalla. Ensimmäisen luvun luettuani totean, että on siinä jotain samaa. Kuljetan tarinaa varmaan vähän samalla rytmillä eteenpäin kuin syvennän sitä. Soudamme samaan tahtiin... tai jotain sellaista.

Selkeitä eroja huomasin alkumetreiltä pari-kolme:

1) Hämeen-Anttilan kirjan päähenkilö on keski-ikäinen. Mä kirjoitan pääasiassa kolmikymppisistä.

2) Hämeen-Anttilan kirja kertoo korkeakulturelleista ihmisistä, muusikosta ja kirjailijasta (taas!). Mun kirjoissa esiintyy perustyöläisiä. Veljen vaimossa on pari opiskelijaa, arkkitehti, baarimikko, poliisi, taksikuski, opettaja, lääkäri ja sairaanhoitaja.

3) Hämeen-Anttila aloittaa tarinansa niin sanotusti sukkapyykiltä - pitkästä päähenkilön ajatteluketjusta, jolla on tarkoitus esitellä romaanin perusrakenteita. Kestää aikaa, ennen kuin pääsee mukaan tapahtumiin. Mä aloitan keskeltä yötä, hetkestä, jota Marja haluaa paeta ja luotan enemmän siihen, että lukija hoksaa yhteydet itse pikemmin kuin että kirjoittaisin niitä ihan auki.

Et sellasta. Nyt on pakko juosta kauppaan.

P.S. Kansikuvat vielä oheen, niin että kirjat voi tunnistaa kaupassa.

Juha Itkonen: Seitsemäntoista. En tiedä, olisko kansi voinut tehdä enää ostamista vaikeammaksi. Puolialaston perusjannu vähiten edustavasta kulmasta? Sitä ajattelee, että onko tää joku huumorikirja keski-ikäisille miehille?

Kira Poutanen: Katso minua! Ihana foliointi! Ihana pinkki! Voiko mua syyttää siitä, että luulin tämän olevan ihana kirja?

Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus. Pidän tästä kannesta. Näyttävä ja elävä. Two thumbs up!