TÖKKII. Siis ihan TÖRKEEN PALJON.

On 7 vrk aikaa kirjoittaa loppuun ja editoida ainakin kolme novellia/novellipakettia, jotka aion lähettää novellikilpailuun. Yksi niistä on valmis, mutta kaksi muuta ei valmistu millään. En siis jumankauta saa niihin aikaiseksi uutta tekstiä.

Varsinkin takkuan yhden teoksen kanssa, jonka pitäisi olla kolmen novellin kokoelma. Näkökulma vaan ei ole hyvä. Teenkö siitä sitten kahden novellin "kokoelman"? Olin jo valinnut kolmannen (valmiiksi kirjoitetun) novellin kolmanneksi, mutta huomasin sen sittenkin olevan ihan eri sarjaa. Ja nuo kaksi kaipaisivat kuitenkin sitä kolmatta kaverikseen. Alku on, mutta siitä ei tule hyvä, enkä haluaisi pilatakaan niitä kahta sill. Mutta silti tarvittaisiin. Siis voi paska nyt sentään.

Ja nyt vauva heräsi. Mitähän tästä vielä tulee?!