perjantai, 3. syyskuu 2010

Jos luet tätä Blogilistan kautta...

... niin tiedotettakoon, että mä jouduin tekemään Blogilistalle uuden blogiprofiilin, kun tuo osoitemuutos ei päivittynyt sinne oikein.

Tämä blogi löytyy siis Blogilistalla nykyisin täältä:

http://www.blogilista.fi/blogi/minusta-tulee-kirjailija/54929

Sorry for the inconvenience.

Itse blogihan siirtyi siis tänne (muuten, juuri ajoissa, eilen oli näköjään tullut Vuodatukseen spämmärien hyökkäys!):

http://hennahelmi.fi/minusta-tulee-kirjailija/

Ja RSS-syöte löytyypi täältä:

http://hennahelmi.fi/minusta-tulee-kirjailija/feed/rss/

No nymmä en enää toivottavasti joudu kirjoittamaan tänne mitään. So long!

tiistai, 31. elokuu 2010

Täällä ei ole enää mitään nähtävää!

Blogi on siirtynyt uuteen osoitteeseen:

http://www.hennahelmi.fi/minusta-tulee-kirjailija/

RSS-syöte löytyy osoitteesta:

http://hennahelmi.fi/minusta-tulee-kirjailija/feed/rss/

Päivitelkäähän linkkejänne ja siirtykää... pari askelta oikealle :)

tiistai, 31. elokuu 2010

BLAAH

Kestää. Kestää. Viime hetken ongelmia, niin kuin nettiproggiksissa aina. Huoh.

Eli uusi blogi aukeaa... joskus. No tänään tai huomenna. Koitan itsekin tehdä asian eteen jotain, mut kun pitäis kirjoittaakin.

Syrrään nyt kuitenkin tähän ajatuksia, joita pyörii päässä. Täysin off topic kirjoittamiseen. Pahoittelut.

CLOSER - IHOLLA
Katsottiin tuo leffa puolisoni kanssa lauantaina, kun Neloselta tuli. Olipa huono. Miten se on voinut olla Oscar-ehdokkaana parhaaksi leffaksi? Siis, let me get this straight, perusidea oli varmasti Oscarin arvoinen, jonkinlainen rujoksi käännetty romanttinen komedia. Mutta en pitänyt yhdestäkään roolihahmosta, kaikki riidat oli samanlaisia riippumatta siitä ketkä siinä riiteli, ja mikä pahinta, juoni tökki ajoittain ihan valtavasti. Mistä se Julia Robertsin roolihahmo muka tiesi siellä akvaariossa, että Jude Law oli lähettänyt sen Clive Owenin? Se akvaariokohtaus olikin kaikkein pahin. Miksei Clive Owen epäillyt yhtään että sitä on huijattu vaan oli vakuuttunut, että Julia Roberts sen on kutsunut? Se olis mennyt läpi, jos Julia Robertsin hahmon nimi olis ollut vähän erikoisempi kuin Anna. Että joooooo.

VOI TOTA MOPOTYTTÖÄ
Toissailtana kävin koiran kanssa lenkillä, ja mua niin suretti, kun molemmissa leikkipuistoissa jotka ohitin oli törröllään mopo ja liukumäen päällä istui mustanpuhuva tyttö puhumassa puhelimeen. Mä muistan kyllä vielä sen ajan itsekin, kun elämä oli niin vaikeeta, että iltaisin piti istua yksin puhelimessa. Nykyisin kun näkee nuoria - edellisessä työssäni olin jatkuvasti tekemisissä ihanien mutta välillä tosi tuskaistenkin nuorten kanssa - tekee mieli sanoa, ettei se elämä tuon pahemmaksi enää menekään. Mutta eihän ne usko. En minäkään uskonut, kun niin sanottiin.

KOIRA JA RAKENNUSÄÄNET
Koirasta ja lenkkeilystä puheen ollen. Voi @!# kun ottaa päähän, kun koira pelkää kaikenlaisia rakennusääniä. Naulapyssy ja sirkkeli saavat sen aivan hulluksi. Nyt aamulenkillä joku nakutti pari kertaa vasaralla, ja koira oli karata kotiin. Juokse siinä sitten, kun koira vetää täysillä kotia kohti!

VANHUUS
Tunnen itseni vanhaksi, koska luin (taas) lehdestä, että Hannu Tihinen on lopettanut jalkapallouransa. Luin sen kyllä jo keväällä, mutta nyt se kerrattiin taas, kun valittiin A-maajoukkuetta ensi viikon peleihin. Tihihän on nuori lupaus! Eikö?!

KARVIAISET
Miksi karviaiset maistuvat kivan makeilta yksittäin mutta piirakassa kirpeiltä?! Ärsyttävää!

No niin, tulipas pahimmat. Palataan taas siihen blogijuttuun myöhemmin tänään. Toivottavasti.

maanantai, 30. elokuu 2010

Se on LOPPU NYT!

Tämä blogi siis. Täällä. Tänne ei tule enää mitään. Eikä voi keskustella enää mistään, kaikki ketjut on lukittu.

415 artikkelia ja 857 kommenttia oon kopsinut täältä (käsin, aargh!). Pari tuplakommenttia jätin kopsaamatta, siis identtisiä tuplia, ja samoin kaksi läpipäässyttä roskapostia. Aikaa on mennyt useita työpäivä ja takapuoli on levinnyt ainakin metrin, kun oon vaan istunut tässä. Sitä paitsi mun pää pursuaa kaikkia ajatuksia, joita en ole viitsinyt kirjoittaa, olis vaan tullut lisää kopsittavaa.

Siirto on pakko tehdä: Vuodatus on ollut hyvä paikka, mutta se vaan ei taipunut samaan ulkoasuun jota nettisivuni noudattelevat. Toivottavasti tämä blogi tällaisena versiona saa jäädä tänne Vuodatukseen oleskelemaan - tästä se lähti, tätä se oli alunperin.

Mut mut.

Tervetuloa siis illansuussa uuteen osoitteeseen, jossa keskustelua voi jatkaa kaikesta, siis vanhoistakin jutuista. Teen sinne vielä luottokoodarikaverini Jeren vähän avulla fiksailuja ennen kuin kirjoitan jotain. Sit otetaan pari siidua ja vähän jotain herkkua sen kunniaks, eikö? Paitsi että aloitin taas laiharin tänään... äh.

No, mä laitan sen uuden osoitteen tänne siis vielä myöhemmin tänään.

KIITOS tähänastisesta kaikille kommentoijille ja lukijoille!

perjantai, 27. elokuu 2010

Mua inhotaan!

Mua inhotaan! Joku on inhonnut mua jo heinäkuussa niin paljon, että "maku meni aamuisesta leivästä"!

En keksi mitään sanottavaa. Hahaa! En tiedä ollako hädissäni vai tyytyväinen. Mut kun kaikki ihmiset eivät voi tykätä, ei sitten millään, niin on parasta varmaan olla tyytyväinen.

Se tuntui tänään erittäin hassulta, kun huomasin kirjailija Kirsti Ellilän käsitelleen mua tämänpäiväisessä kirjoituksessaan ikään kuin olisin tuleva Arktisen Banaanin lippulaiva - mitä en tietenkään todellakaan ole. AB:n lippulaivat ovat Pertti Jarla Fingerporeineen ja Juba Tuomola Viivin ja Wagnerin kera.

Arktisesta Banaanista puheen ollen, luin muuten tänään ekaa kertaa tallikaverini Roman Schatzin uutuusromaanin Parturi synopsiksen. Sehän oli luokiteltu Helsingin Sanomien kirjalistalla ylentävästi kategoriaan "romantiikka ja jännitys" (vai oliko se jännitys ja romantiikka).

Sitäkö tää nyt niinku on?

"'Koska yliopistoissa koulutetuista lääkäreistä hyvin harvat suorittivat leikkauksia, olivat keskiajan loppukauden kirurgit lähes aina parturiammattikunnan mestareita. Niiltä ajoilta juontaa juurensa suoneniskussa käytettyä verivatia kuvaava lautanen, jota parturit käyttivät ammattikunnan merkkinä liikkeittensä ovien yläpuolella.'

Jalokiviliikkeeseen tehdään ryöstö, joka ei suju aivan odotetulla tavalla. Poliisi saapuu paikalle laskettua nopeammin, ryöstäjät eivät pääse autolla pakenemaan, vaan joutuvat improvisoimaan.

He linnoittautuvat viereiseen parturiliikkeeseen ja ottavat liikkeen omistajan, työntekijät ja asiakkaat panttivangikseen.

Poliisi piirittää rakennuksen ja yrittää neuvotella ryöstäjien kanssa. He puolestaan yrittävät voittaa aikaa ja esittävät absurdeja vaatimuksia: jonkin kuvitteellisen poliittisen ääriliikkeen jäsenten vapauttamista vankilasta, helikopterin, miljoonittain rahaa, eri ministereiden eroa...
Pattitilanne pitkittyy ja tunnelma salongissa on lähellä räjähtämispistettä. Liikkeen omistaja pyytää saada jatkaa työtään ja leikata panttivankien hiukset.

Ryöstäjät suostuvat, sakset käyvät ja kuten parturissa on tapana, ihmiset alkavat keskustella. Sitä mukaan kun tunnelma kadulla kiristyy ja viranomaiset ulkona hermostuvat, olo parturiliikkeessä rentoutuu ja ihmiset jakavat henkilökohtaisia parturimuistojaan. Yksi kertoo siitä, miten hänen hiuksensa leikattiin iltana ennen vankeustuomion alkamista, toinen siitä, miten hän heräsi festivaalin jälkeisenä aamuna ilman hiuksia ja muistikuvia, kolmas siitä, miten hän sai Kelalta samana päivänä ilmaisen hiusten- ja aivoleikkauksen…

Parturointikokemukset ja hiusten leikkaamisen Zen yhdistävät panttivangit ja ryöstäjät, ihmiset paljastuvat ihmisiksi, ja samalla paljastuu ihmiskunnan säälittävä tila, conditio humana.
Lopulta ryöstäjien johtaja istuutuu itsekin tuoliin ja kertoo elämänsä vaikeimmasta parturissa käynnistä: Hänen äidillänsä oli ollut tapana leikata hänen hiuksiaan, mutta äidin kuoltua hänet vietiin ensimmäistä kertaa elämässä parturiin, hautajaisia varten…

Viimeistään nyt panttivangit ovat täysin Tukholma-syndrooman pauloissa. Yhdessä he suunnittelevat ovelan harhautuksen, jonka onnistuessa panttivankitilanne loppuu kenenkään loukkaantumatta ja kenenkään joutumatta vankilaan.

Ryöstäjien johtaja antautuu rauhan merkiksi jopa vanhanaikaiselle, veitsellä tehdylle parranajolle. Valitettavasti poliisin erikoisryhmä tekee juuri sillä hetkellä rynnäkön, joka ei suju aivan odotetulla tavalla…"

Kansi on sangen siisti. Näin luonnoksen siitä sekä Jukka Parkkarin kirjasta kesällä AB:n toimistolla. Hassua nähdä ne tälleen valmiina. Pahan Paikan kansi oli silloin jo valmis, joten se ei tunnu niin oudolta. Pitää varmaan mennä katsomaan niitä kirjakaupassa. Ja sitten pyytää itselle ilmaiskopiot, siis kai ne mulle kuuluu luontaisetuna?!

1282932945_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1282932998_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1282932974_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

P.S. Tästä mainoksesta ei ole maksettu mulle mitään. Samperi.

P.P.S. Miltähän tuntuu, kun näkee oman kirjan kannen kirjakaupassa? Onkohan pakko mennä sanomaan myyjälle, että tää on mun?