Tuomioita! Mähän lainasin pari viikkoa sitten alle 35-vuotiaiden suomalaisten romaaneja. Ilmoitin lukevani ensimmäisen luvun ja kertovani, mitä tuumin. Yhdenkään heidän kirjojaan en siis ole aiemmin lukenut.

Täältä siis pesee, siinä järjestyksessä, jossa niitä halutti lukea.

Katja Kettu: Surujenkerääjä

1280341530_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valitsin tämän ensimmäisenä, koska siinä oli mun mielestä kaikkein vähiten kiinnostava kansi ja kirjailija Katja Ketusta hieman lukeneena arvelin, että hänellä olisi aika erilainen ajatusmaailma kuin minulla. Luin sivulle 15 asti. Siinä välissä piti jo panna kirja syrjään pari kertaa. Kirjoittaja tuntui olevan tosi intona sanoihin linjalta pimppa ja kusi. Oli vaikea keskittyä tekstin sisältöön, kun siinä oli tällaista joukoturkkamaista halua "herättää" ihminen paskanheitolla. En tule lukemaan eteenpäin.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

1280341512_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaunista tekstiä, ja ajankuvan vuosisadan alun Suomesta Parkkinen maalaa hienosti. Näkökulma ulkomaalaisen silmin Suomesta on todella hyvä valinta. Ymmärrän hyvin, miksi kirja on palkittu, ja miksi siitä on moni pitänyt. Mutta tälle peruspulliaiselle tuo maailma vuosisadan alun sirkuksessa vaan ei kerta kaikkiaan iske. Liian outoa. Tämä kirja menee kategoriaan "pitää lukea" pikemmin kuin "haluan lukea", jos sen loppuun luen. Saatan lukeakin. Nyt luin sivulle 17.

Tuomas Vimma: Helsinki 12

1280341337_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luin sivulle 18 asti. Lukeminen eteni todella hitaasti, koska slangisanoja on niin paljon ja stadilainen pääni joutui miettimään, mitä tämä nyt tarkoittaa. Osa sanoista tuntui jo väkisin väännetyiltä. Kirjan maailma nappasi kyllä nopeasti mukaansa ja tuntuu jo kuin tuntisin päähenkilön, eli hyvin hänet on tekstissä luotu. Olin ihan valmis lukemaan kirjan loppuun - kunnes päähenkilö suuteli siskoaan suulle. Niin että katsotaan nyt, meneekö se kovin pimeäksi.

Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti

1280341381_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luin ekan luvun. Aihe nuorten aikuisten irrallisuudesta oli mielenkiintoinen, mutta en löytänyt syytä jatkaa lukemista. Hahmojen pään sisään en päässyt vielä ollenkaan, tuntuivat ponnettomilta. Monessa kohtaa ajattelin, että kerro kirjailija tästä aiheesta lisää, ota riski, sukella. Varmaan tämä oli tosiaan nuorisolle suunnattu kirja. Jatkan vielä varmaan luvun tai kaksi, koska aihe kiinnostaa mua kakkosromaanin tiimoilta, mutta en tiedä jatkaisinko muuten.

Tuomas Kyrö: Nahkatakki

1280341468_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luin ensimmäisen luvun ja ihailin Kyrön voimaa edistää tarinaa, huomion kiinnittämistä pieniin asioihin, mutta tarina ei auennut vielä ollenkaan. Lukiessa joutui pinnistelemään, jotta pysyisi mukana. Jäi mieleen oikeastaan vain yksi juttu: miesten kirja. Ei siis huono juttu! Ja mun äiti pitää Tuomas Kyröstä. (Toim. huom. Kyrö on nyt 35+ kerhossa, mutta oli kyllä reilusti alle tämän julkaistessaan.)

Sofi Oksanen: Baby Jane

1280341241_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luin ensimmäisen luvun ja aioin lopettaa, mutta viimeisillä lauseilla Oksanen sai jatkamaan vielä seuraavan luvun, kun hän toi Pikin kovaan hahmoon pelokkaan ulottuvuuden. Toisen luvun jälkeen päätin lopettaa - sinällään tarina ahdistuksesta kiinnostaisi mua, mutta räikeä lesbomaailma jossa tarina tapahtuu, etäännyttää mut aiheesta. Oksasen kirjoittaminen on mun makuun todella hyvää, mutta sitä on niin himskatin paljon, että lukeminen hengästyttää. Tarina etenee hitaasti, kun teksti on niin polveilevaa.

Riikka Pulkkinen: Raja


1280341487_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pulkkisen kirjoittamisesta pidin näistä eniten. Hän piirsi ihanan eläviä kuvia, mutta toisaalta ne tuntuivat vievän jotain tekstiltä. Hyppäsin nimittäin välillä pari lausetta yli, jotta pääsisin kiinni tarinaan enkä juuttuisi hetkeen. Sit toinen juttu on se, että jos nuori ihminen ottaa tämän kirjan käteensä nähtyään värikkään etukannen ja 60's-tyyliin kammatun Pulkkisen takakannessa, niin on aikamoinen pettymys huomata lukevansa 50-vuotiaan naisen itsemurhayrityksestä.

Katri Lipsonin Kosmonautti (+35 kerhon bonus sekin) on salaperäisesti hävinnyt jonnekin, joten sitä en nyt voi tässä samassa arvioida.

Yleisesti ottaen monissa kirjoissa tuntui olevan kova halu olla erikoinen. Lähimmillään tavallisen naapurinminnan elämää olivat varmaan Nousiaisen ja Pulkkisen kirjat. Muissa kerrottiin lesboskenestä, siamilaisten kaksosten sielunelämästä, pikkurikollisista, hyväksikäytöstä ja Amerikan Psyko -tyyppisestä juppimaailmasta. Eikö Suomessa ole tilaa tavallisista ihmisistä kertoville kirjoille, ja miksei ole? Eivätkö ne myy vai eivätkö kustannustoimittajat ole innostuneet niistä?

Tämä oli muuten mielenkiintoinen kokeilu. Se vahvisti sitä mun käsitystä, että kotimaista kirjallisuutta noin 30-vuotiaille naisille ei juurikaan ole tarjolla.

Ainakaan siis itse en vielä ole sitä lukenut.

Näistä tunsin Pulkkisen lähimmäksi mua itseäni, niin kuin etukäteen arvelinkin, mutta mun teksti on vähän suoraviivaisempaa ja aiheisto enemmän tavallista perusjaanaa. Eli viihteellisempää.

P.S. Puolisoni halusi täydentää tätä kirjoitusta. Hän luki Rajaa alusta ja sitten satunnaisesti joitain otteita keskeltä. Miehen mielestä Riikka Pulkkisen teksti on "pelottavan samankaltaista" mun tekstin kanssa, ja hän ihmetteli, että näinkö lähellä hömpäksi-jo-ennen-julkaisua-tuomittua tekstiäni on tämä erittäin korkeatasoinen kotimainen kirjallisuus.