Ihan sikamaisen tylsiä päivityksiä viime päivinä. No, ehkä se todistaa, että teen jotain koko ajan. Eli tosiaan 30,6% on editoitu, tahtoo sanoa 72/235 sivua.

Jännä juttu, että jotkut kohdat, joiden muistin olevan aika huonoja, ovatkin olleet parempia. Ja sitten taas toisinpäin. Tänäänkin editoin ysiluvun, jonka muistelin olevan aika tylsä ja teennäinen. Ei se ollutkaan.

Luin tänään paikallisesti sanomalehdestä kirja-arvostelun, jossa kehuttiin Pekka Mannisen romaania Kiimakangas siitä, että se ei selitä kaikkea auki. Arvostelussa kerrottiin, että viihdekirjallisuudessa usein tehdään niin. (En juurikaan lue kirja-arvosteluja, joten en ole ollut tietoinen tällaisesta yleistyksestä.) Niitä juuri olen poistanut aivan tuhottomasti nyt editoidessani, aukiselittämisiä nimittäin. Olin sanonut saman asian neljäänkin kertaan eri sanoin, että meneehän nyt varmasti perille.

Kerroin tästä miehelleni. Mies sanoi, että sehän on lukijan aliarvioimista. Niin taidan itsekin ajatella. Jos joku on kyllin älykäs ottaakseen hyllystä minun kirjani, kyllä se on kyllin älykäs ymmärtääkseen, mitä rivien välissä sanotaan. Kyllä se muistaa kuka on Mailis, kyllä se muistaa, että Kristian on sulkeutunut. Minä olen tehnyt sen jo selväksi. Kyllä lukija muistaa, kunhan tarina pitää otteessaan. Ei siitä ole kovin kauaa kun hän tutustui hahmoihin.

En tarkoita, että minun Veljeskirjani olisi kovin älykäs. Ei se ole. Ei ole taidetta vaan viihteellistä draamaa. Mutta ei siitä tarvitse tehdä tyhmää vaikkei se olekaan korkeakirjallisuutta.