No niin. Tänään siis oli kirjailijat kaupan Hesarissa.

Eli toimittaja Anu Partanen puhui ihan hauskasta artikkelista, jonka oli lukenut New Yorkerista. Siinä kerrotaan satiirin keinoin, kuinka kustantaja vaatii kirjailijaa esiintymään ja bloggaamaan (Partanen ei - tarkoituksella? - maininnut sen olevan satiiri, joten sen päättelin sen). Partanen mainitsee myös WSOY:n Eijkensin sanat, joissa tämä patisteli kirjailijoita kännyköihin, verkkoihin ja sosiaaliseen mediaan.

Ehkä mä olen sitten yhden ikäpolven nuorempi kuin Anu Partanen. Hän nimittäin pitää "painajaismaisena itsetehostuksena" monia niistä toimista, jotka mulle tulevat ihan luonnostaan!

Bloggaaminen, yhteistyökumppanien etsiminen, markkinointistrategian pohtiminen ja lehtikirjoittaminen ovat minun näkökulmastani osa unelma-ammattiani. Ymmärrän kyllä hyvin, että nämä hommat voivat tuntua tosi vaivalloisilta, jos niitä ei ole tottunut tekemään. Mä taas olen työskennellyt www-puolella koko ikäni, tavannut mieheni ja kaksi lasteni kummiakin alunperin netin kautta... Eli ihan luonnostaan twiittailen, bloggailen ja facebookkailen.

Arktinen Banaani muuten ei ole ehdottanut mulle twiittailua, bloggailua tai facebookkailua. Toivottavasti olisi, jos en valmiiksi olisi ollut näissä aktiivinen.