Nimimerkki Mies huoneesta kirjoitti toisaalla:

"Nyt kun tuli noista miehisistä eritteistä puhe niin kertokaahan kirjailijat - miksi inhorealismi on niin pop tässä ajassa?

Eikö ole muuta tapaa provosoida ja järkyttää kuin eritteiden ja elinten liioittelevan pakonomainen tunkeminen joka rakoon?

Lainaan wikipedian artikkelista määritystä.

* Realismi (todenmukaisuus)
Realistien tavoitteena oli kuvata jokapäiväisiä hahmoja, tilanteita, ongelmia ja tapahtumia käyttäen todenmukaista kuvaamistapaa, jossa asioita pyrittiin kuvaaman sellaisina kuin ne elämässä olivat.

* Inhorealismi
Inhorealismi ei tyydy esittämään asioita luonnollisina, vaan keskittyy asioiden huonoina tai rumina pidettyihin ominaisuuksiin tai liioittelee niitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Realismi_(taide)#Inhorealismi_ja_naturalismi"

En mä tähän mitään osaa sanoa, mutta kuulisin mielelläni viisaampien näkemyksiä asiasta.

Lasse Lehtinen valitti muuten viime syksynä siitä, että nimenomaisesti naiskirjailijat käyttävät seksikohtauksissa tarpeettomankin rivoa kieltä. Tai niin minä hänen marinansa tulkitsin.

Ainoa oma kokemukseni inhorealismista tehokeinona on tuo Katja Ketun "Surujenkerääjä", jota yritin siis aloittaa lukemaan viime kuussa, mutta kusi ja pimppi estivät sen. En vaan pääse yli sellaisesta kielenkäytöstä - kuten silloin sanoinkin, tulee mieleen Jouko Turkan ulosteenheittelyt. Ymmärrän siis Miestä huoneessa.

P.S. Osaan mä muuten sen verran sanoa, että on monia keinoja provosoida ja järkyttää. Ehkä toi limainen kieli on kuitenkin niistä keinoista helpoimpia.