Paula kirjoitteli toisen aiheen tiimoilta näin:

"Olin tänään Porin jazzien SuomiAreenalla kuuntelemassa paneelikeskustelua 'miten taiteilijat myyvät itseään'. Joukossa oli yksi kirjailija. Tunnin kuuntelun jälkeen kiukku oli jo sen verran huulilla, että sain loppuyleisökysymykselle mikrofonin ensimmäisenä haltuuni. Esitin seuraavanlaisen kysymyksen: 'Onko sellainen taiteilija, joka täyttää nykyraamit eli ui kuin kala vedessä eri medioissa ja joka samalla on erittäin lahjakas, uhka?' Arvon panelistit olivat hetken hiljaa, johon J. Uotinen halusi tietää, uhka mille. Vastasin, että minuudelle tai uralle. Viisi ihmistä sitten vuoron perään vannoi, että ei ole uhka."

Hmm. Minuudestaan vastatkoon kukin itse, mutta kyllä mun mielestä Paulan kuvaama ihminen on väkisinkin uhka taiteilijan uralle. En tiedä olenko minä sellainen uhka - sosiaalinen media on tuttu, mutta mun lahjakkuuttahan ei ole millään lailla todistettu vielä suuntaan tai toiseen - mutta joka tapauksessa, kun sellaisia ihmisiä löytyy, tottakai he ovat uhka jo uraa tehneille taiteilijoille.

Ehkä ei kuitenkaan Jorma Uotiselle tai muille taiteilijoille, jotka ovat jo urallaan edenneet pitkälle. Heidän maailmansa ei hetkahda jos taivaalle tulee uusi tähti, he tuikkivat siellä jo niin kirkkaasti.

Mutta varmasti tällaiset uskalikot ovat uhka toisille aloittelijoille, jotka eivät sosiaalisessa mediassa ole pätevöityneitä. Some - eli se pitkä sanapari, sosiaalinen media - on jo niin arkipäiväistynyt, että ummikotkin ymmärtävät sen olevan merkittävää. Jos sitä ei tunne, on luonnollista pelätä sitä. Tämä lausahdus sopii ihan mihin tahansa - pimeään, tulevaisuuteen, uimaveteen tai tanssituntiin, ja myös sosiaaliseen mediaan.

Suomessa koetaan, että taiteelle on pienet markkinat. Eli kun kirjailija H.H.H. (random esimerkki - ei kukaan erityinen) myy yhden kirjan, myy kirjailija L.P. yhden vähemmän (tämäkin kirjainyhdistelmä on ihan satunnainen eikä merkitse mitään). Juuri siksi kai kulttuuripiireissä onkin kautta maailman aikain pyritty ohimennen polkaisemaan muita alemmaksi.

Uhan edessä ainoa tapa muuttaa tätä vallitsevaa tilannetta - eli suurentaa kulttuurimarkkinoita ja samalla esimerkiksi auttaa useampia kirjailijoita elämään kirjoittamisella, kuvataiteilijoita taiteellan ja niin edespäin - on myydä enemmän. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pitää löytää uusia ostajia.

Ja se tarkoittaa sitä, että joko:
 
a) kirjojen pariin täytyy tuoda uusia suomalaisia, tai
b) jo kirjoja lukevien suomalaisten täytyy ostaa useampia kirjoja, tai
c) kirjoja täytyy myydä ulkomaille.

Mä tavoittelen tietysti tätä kaikkea ja niin toivon muidenkin kirjailijoiden tavoittelevan. Minun mielestäni paras tapa tavoitella isompia myyntilukuja on suhtautua ennakkoluulottomasti uusiin keinoihin markkinoida kirjoja.

Sanottakoon vielä, että ehkä se homma ei menekään näin. Ehkä julkaisseet, oikeat kirjailijat ovat jo yrittäneet muuttaa markkinoita eikä se ole onnistunut. Tai ehkä juna kulkee hitaasti ja muutosta on tapahtumassa. Ehkä muita on pakko potkia menestyäkseen, tai ehkä se tapahtuu ohimennen, vahingossa. En mä tiedä, kun mä katselen juttuja vielä täältä hiekkiksen reunoilta.

Muuten, äidit ja isät, onko kokemuksia: jos mukulat tappelee hiekkalaatikolla, lopettavatko ne jos hiekkistä suurennetaan?