Yksi lause. Vähän facebookkia. Kaksi lausetta. Tuleepas hyvä biisi radiosta, kuuntelen tämän ja sitten vähän kirjoitan... No, nyt ryhdistäydyn. Pari kolme lausetta. Pitää googlettaa yks juttu tekstiin. Mitähän se oli? Hmm, facebookkaan kunnes muistan...

Jotenkin mä muistelin, että kirjoittaminen on sellainen hurmionomainen tila, jossa sanat vaan ilmestyvät ruudulle ja harmittaa, kun vauva herää kesken hyvän fiiliksen. Nyt muistan, että harmittaa koska vauva herää, enkä vieläkään ole tehnyt mitään.

Juurissa ei muuten ollut yhtään valmista tekstiä. Nyt on 226 sanaa! Tästähän tämä uraputki urkenee!