Kotona jälleen! Oli rasittava mutta ihana reissu. Rasittavuuden astetta lisäsi kolmen tunnin setti junan leikkivaunussa sekä meno- että paluumatkalla. Huh heijaa.

No mutta.

Treffasin Arktisen Banaanin väkeä. Kustantajan ja kustannustoimittajan kanssa jatkettiin lounaalle. Mainittakoon, että vitsi kun onkin käynyt hyvä tuuri tässä kustantamon valitsemisessa!

Selvisi ainakin seuraavaa:

Elokuun ehdin vielä rauhassa kirjoitella kakkosromaania (12 työtuntia viikossa, sehän saattaa jopa valmistua!). Syyskuussa aletaan työstää Veljen vaimoa. Lokakuussa on kirjamessut, joihin liittyy enemmänkin markkinointikuvioita. Vitsi että kirjoittaisinkin niistä mielelläni, mutten tietenkään voi vielä. Lisäksi suunniteltiin julkaisutilaisuutta, kerroin julkkaribileiden ideasta, joka saatiin alulle illanistujaisissa viikko sitten.

Akuutein juttu on yhä kansi. Piirtelemäni kansiehdotus ei sellaisenaan mennyt läpi, ja syytkin oli hyvät. Onpa tylsää kirjoitella, kun ei voi oikeesti sanoa mitään!

No, tästä voin sanoa: Pohdittiin paljon mun nimen sijoittelua.

Henna Helmi Heinonen on hankala, oon sen tiennytkin. Yhdelle riville se mahtuu vain tosi pienenä. Kahdelle riville jaettuna joutuisi suurentamaan Heinosta aika paljon, mikä mun mielestä ei ole oikein hyvä, koska Henna Helmi on mielenkiintoisempi. Heinosia on Suomessa 14 313, mutta Henna Helmiä ei vielä ole tullut vastaan toista. Myöskään Heinosen isompi kirjainväli ei näytä kivalta, vai mitä tuumitte:

H      e      i      n      o      n      e      n

Nimenkirjoitukseen ei löytynyt vielä mitään konsensusta.

Iallafall kirjan julkaisemisessa on paljon enemmän mietittävää kuin sitä osaa tekstiä pakertaessaan ajatella. Näin jälkikäteen sen luonnollisesti tajuaa, että tietysti tuokin osanen täytyy pohtia, mutta silti tulee aina jotain uutta, johon liittyy sanoja kuten jakelukanava, kaupan alennus tai typografia... Mahtavaa. Oikeesti. Alkoi oikein hymyilyttää. Paljon ajateltavaa, mutta tämän hienompaa ajateltavaa ei vois olla.

Banaani-treffien lisäksi sain eilen tehtyä luovaa ajatustyötä Juurien eteen, kun oli pakko mennä junnun kanssa parin tunnin kävelylenkille. Istuskelin puistossa ja pohdin Lauraa sekä muita, kun tytär nukkui rattaissaan. Löytyi monta uutta teemaa ja juonenpätkää, jotka selittävät, miksi Laura tekee niin kuin tekee. En oo selvästikään ehtinyt ajatella riittävästi, kun olen vaan yrittänyt kirjoittaa. Nyt kun kirjoittaminen on tyssännyt, on ollut pakko ajatella.

Onneksi! Kyllä kirjoista tuliskin ihan sumeen huonoja, jos niitä ei ajattelisi!