Huomasin kirjoittaneeni jo lähes 3000 sanaa novellia, joka ei mielestäni ole erityisen hyvä, mutta jonka tyyli on aivan toisenlainen kuin teksteissäni yleensä. Siinä käytetään kummallisen kepeitä ilmaisuja, joiden vuoksi teksti tuntuu jotenkin harppovan lumpeenlehdeltä toiselle pintajännitystä rikkomatta. Tuo ilmaisu oli kyllä turhan runollinen ilmentämään niitä, mitä olen kirjoitellut. Kirjoitin esimerkiksi näin:

Hän huuhteli nopeasti kätensä omassa wc:ssään, jollainen hänellä luonnollisesti yksikön ainoana työntekijänä oli, ja kuvitteli sipsuttavansa Boknäsin työpöytänsä ääreen, vaikka todellisuudessa ylilääkärin askellusta olisi ennemminkin kutsuttava harppomiseksi.

Mieheni vilkaisi tekstin alkua ja sanoi, että ei hassumpaa, vaikka omasta mielestä se oli aika kökköä ja kirjoitin sitä lähinnä testatakseni, mitä muuta osaan kuin sitä samaa. Olen myös kirjoittanut aika paljon kolumneja viime aikoina.

Mind you, tämä kaikki on hyödyllistä ja vie minua lähemmäksi kirjailijan uraa. Ainakin se on hyvää treeniä, ja parempi on kirjoittaa edes jotain kuin lueskella Ilta-Sanomia ja Facebookkia. Sitä paitsi kirjailijathan joutuvat kirjoittamaan kaikenlaista muutakin kuin niitä huikeita romaanejaan, niin varaudun siis vaan siihen, kun Annat ja Seurat ovat polvillaan pyytämässä...