Oon vähän miettinyt yht juttuu. Kirjoittamista! Hyvää tekstiä!

Mun mielestä hyvä proosa ei ole kovin kaukana hyvästä asiakirjoittamisesta. Ainakaan minun kirjoittama hyvä proosa. Ainakaan kirjoittamisen kannalta katsottuna.

Olennaista hyvässä kirjoittamisessa on karsia pois kaikki turha. Edellisessä työssäni tein sitä tooooosi paljon: karsin ja kehotin versomaan uutta siitä, mikä oli hyvää. Toimittajat - poikia ja miehiä 14 vuodesta noin 55 vuoteen - lähettivät tekstintekeleitä mulle ja kirjoitin niistä palautteita, joiden pohjalta he muokkasivat tekstiä (joskus jopa mukisematta).

Mielestäni tulin siinä hommassa aika hyväksi.

Nyt, kun luin samaisen verkkolehden tekemää tekstipakettia futiksen MM-kisoista, huomasin lukevani edelleen kaikkia tekstejä samalla mielialalla. Tuo lause pois, kerro tästä lisää, mitä oikein jaarittelet. Samoja punakynämerkintöjä siis.

Ehkä mun vahvuus kirjoittajana onkin editointi. Kuulostaa ensi lausumalta säälittävältä.

Sitten se ei kuulostakaan niin säälittävältä. Editointihan on se kriittinen askel, joka tekee tekstistä kirjan. Kirjanteko on kaksiportainen proggis: ensimmäisenä on saatava ajatus paperille, sitten paperi kirjaksi.

Ajattelin tätä taas eilen, kun äiti siis luki Veljen vaimon viimeinkin ja sanoi - kuten kustantaja ja kustannustoimittajakin - sen olevan erittäin valmista tekstiä. Ei ole paljon siis editoitavaa. Uskon, että just tuolla tekstin valmiusasteella oli iso merkitys kustannussopimuksen saamiselle: kässärin muokkaaminen valmiiksi niteeksi on kohtalaisen helppoa.

On muuten varmaan kustantamolle aika paha päänsärky, jos eteen tulee kässäri, jossa on tosi hyvä ajatus, mutta jossa on paljon editoitavaa ja karsittavaa. Ois niin kiva, mut kun ois niin kiva...

P.S. Sovelsin olennaisuuden periaatetta otsikointiin. Kirjoitin ensin "Vain olennainen jää tekstiin". Sit "Vain olennainen jää". No sit jätin vain olennaisen.