250 sanaa on kiva määrä. Siihen riittää yksi johtoajatus, jota ei vielä kuitenkaan tarvitse loputtomasti venyttää. Viimeisessä lauseessa lukija yhä muistaa otsikon ja avauslauseen, toisin kuin pitkässä artikkelissa. Toisaalta 250 sanassa ehtii hieman taputella lihaa luiden ympärille eikä tarvitse sydän syrjällään luottaa, että lukija oivaltaa rakentelemani heikon aasinsillan.

Niin toisin sanoen siis, kirjoitin loppuun viikon 20 kolumnin. Kovalevyllä on vielä kaksi puolikasta kolumnia sekä yksittäisiä lauseita, joista kehkeytynee vielä jonain päivänä 250 sanan juttu.

Olen tottunut mittaamaan kirjoituksia sanoilla enkä merkeillä. Näin käy, kun saa kannuksensa nettijournalismissa, jossa leiska venyy: näyttöä voi rullata. Painetuissa lehdissä kirjoitukset mitataan merkeillä, koska sanojen pitää mahtua niille varattuun rakoon leiskassa.

Odottelen päätöstä toisesta, erilaisesta kolumnisarjasta toisessa, erilaisessa lehdessä. Lähetin sinne talvella näytejuttuja, joilla oli pituutta n. 3000 merkkiä. Neuvottelujen aikana lehden tuottaja ohjeisti, että suunnittelemaamme tarkoitukseen kolumnien pitäisi olla 1800-1900 merkkiä.

Iik! Melkein puolet pois, mutta ajatuksen pitäisi säilyä! (57 merkkiä)
Puolet pois, mutta säilytä ajatus. (34 merkkiä)
Poista puolet, säilytä ajatus. (30 merkkiä)

Oikeastaan ihmettelen, että suomen kielessä vielä on konjunktioita...