Siivosin tänään vanhan minän kellariin. Nimittäin siivosin vaatekaapin. Itkua piti välillä nieleskellä, kun viikkasin pois ensimmäisiä äitiysvaatteita ja sellaisia hätäostoja supermarketista, kun en lastenhoidolta minnekään vaatekaupoillekaan jaksanut lähteä. Haluamisesta puhumattakaan.

Viikkasin pois psykologivaatteetkin - siis ne, joita ostin 2-3 vuotta sitten, kun aloitin työt psykologina. Suurin osa meni "niin huonossa kunnossa että kelpaa maalaustalkoisiin" -pusseihin.

Tilalle henkareille ja hyllyille panin uudet vaatteet, jotka on lojuneet matkalaukun pohjalla ja makuuhuoneen nurkissa pari viikkoa. Niissä vaatteissa olin Arktisen Banaanin toimistolla, Aamulehden toimituksessa ja promokuvissa Suvi Roikon luona.

Nyt se minä olen sitten se. Kirjailija.

En olis varmaan muuten vielä uskaltanut tehdä tätä operaatiota, mutta meidän makkari oli oikeasti ihan hirveän näkönen, kun oli vaatepinoja jokaisella pinnalla. Niin että oli pakko nyt muuttua äidistä ja psykologista ensisijaisesti kirjailijaksi. Täähän on nyt mun duuni, uusi, mutta työtä kuitenkin. Opettelen. Nivean mainos huomautti tänään telkassa, että "kauneus on uskottavuutta". No, emmä tiedä, mutta ainakin uudet vaatteet tuovat itseluottamusta.

Niin että viva minä!

P.S. Pelastin lopulta aika monta äitiysvaatetta vielä römppävaatepussista. Keksin, että ne kelpaa oikein hyvin lenkkipolulle.