Nyt ne on laitettu maailmalle, kolme lapsiraukkaa. Mies tulosti ja vei postiin. Juhlin tätä jollain laittisiiderillä ja rennolla mielellä.

Novellit saivat lopulta nimikseen Aina, Äidin tyttö sekä Jotain punaista. Kaikki nimet ovat onnistuneita, niillä on monta merkitystä kullakin omassa tarinassaan.

Muuta en enää mahda, parhaani tein. Jos en voita enkä menesty, ei se hieromalla olisi siitä muuttunut. En minä ole mikään huippukirjoittaja, mutta sopii ajatella, ettei ole moni muukaan alle kolmikymppinen, joka ei vielä ole esikoisteostaankaan julkaissut. Sehän sen kisan ainoa kriteeri on.

Kilpailuteokseni olivat aivan minun tyylisiä ja riittävän erilaisia osoittaakseen, että minulta löytyy vinkkeliä. Minä kirjoitan arkisista asioista, pienistä asioista, jotka ovat yhdelle ihmiselle suuria, vaikka eivät muutakaan maailmaa. Tykkään osoittaa, että pinnalta yhdenlainen ihminen voi olla sisältä toisenlainen: vahva voi olla heikko, arka voi olla rujo. Ja minä kirjoitan naisista. Miehistä naisten kautta.

Aion muuten pureksia saamaani palautetta lähipäivinä, mutta nyt en jaksa. Otan loppukuun vapaata kirjoittamisesta ja editoinnista latautuakseni romaanikässärin editointiin. Varaan sille kolme viikkoa.

Yaahuuuuuuuuuuuuuuuuuu!