Monasti on ihmetelty kirjailijaa, joka ei lue. Siis mua. Oon kertonut, etten juurikaan ehdi lukea - kolme pientä lasta, omakotitalo, pyykit, tiskit, ruoanlaitto, paikattavat vaatteet, niin ja kirjottaakin pitäisi... You get the picture.

Sitä on ihmetelty ja ihan asiallisesti epäilty, voiko ihminen kirjoittaa kovinkaan rikasta kieltä, ellei hän itse lue. Oon huomauttanut, että luen kyllä: ehkä kirjan kuussa, kahdessa tai kolmessa. Lisäksi oon kertonut lapsena lukeneeni melko paljon, vaikken ookaan varsinainen kirjatoukka oikein ikinä ollut.

Miksi mä tätä sitten kertaan?

No, kun mä hoksasin tänään, että minähän luen joka ikinen päivä kirjan tai kaksi! Lastenkirjoja nimittäin. Meidän mukulat eivät vielä osaa lukea itse pitkiä tarinoita, joten äitiä tarvitaan.

En siis olekaan niin noobi kun luulin!