Anu Partasen eilinen kolumni oli ilman muuta hyvä kirjoitus, on herättänyt ainakin mussa paljon ajatuksia.

Kolumnia kommentoi ensimmäisenä Sami Rinne, tai ainakin joku samaa nimeä käyttävä, joka huomautti kuvataiteilijoiden joutuneen markkinoimaan itse itseään koko maailmanajan. Jep! Appiukkoni on taidemaalari. Hän hoitaa itse hankinnat, arvioinnit ja maalaamiset, järjestää itse näyttelynsä ja vaalii hyviä yhteistyösuhteita. Sen verran tulee vetoapua, että anoppi keittää ihan ilmaiseksi kahvit ja tarjoaa pullat asiakkaille.

Toisaalta appiukko määrää täysin omasta taiteestaan ja tekemisistään. Ei tartte, jos ei haluu.

Kirjailijoiden tilannetta on verrattu muusikoihinkin. Itsekin oon tainnut niin tehdä. Musiikkialahan taas sitten on tällä hetkellä aikamoisessa myllerryksessä, kun jakelu on siirtynyt verkkoon ja vieläpä miltei ilmaiseen Spotify-soittoon. Tuotoksistaan ei siis tahdo saada rahaa, vaikka ne olisivat kuinka suosittuja. Esimerkiksi Mokoman ilmoituksesta voi laskeskella, että ovat saaneet 0,02 senttiä per soittokerta.

Pohdin tuota nolona, kun kuuntelin uutta Jonna Geageaa... Oli muuten parempi kuin odotin! Ja sitä mainostettiin Spotifyssa, joten ei sitä niin tartte noloilla. Ehkä hän ei edes anna koko levyään sinne ilmaisjakeluun, vaan pelkästään tämän sinkun.

Mietin vaan, että onkohan kirjailijoiden tilanne kuitenkaan niin huono. Miltähän tuntuisi saada vaikka 0,01 € korvausta jokaisesta kirjan luvusta? Veljen vaimossa on vissiin 33 lukua, eli 33 senttiä koko kirjalta.

Emmä tiedä. Ehkä joku viisaampi tietää.