Miksi minä haluan kirjailijaksi. Sitä kysyi viimeksi anonyymi-kirjailijatar Laura Saari avoimessa kirjeessään minulle, ja sitä on kysynyt sata vuotta sitten myös Anonyymi blogikommenteissani. (Takuulla luulit mun unohtaneen, mutta minulla on muitakin norsun ominaisuuksia kuin iso takapuoli!)

Miksi haluan kirjailijaksi. Varsinainen otsikkoaihe. Ylioppilaskirjoitukset tulee mieleen. Liikanmaikan polttava katse ja se, että salissa oli niin kylmä, että sormet jäätyi. Syytin jo salissa kylmää siitä, etten keksinyt mitään järkevää kirjoitettavaa.

Kirjoitin muuten eximian. Runoanalyysilla. Oon tainnut mainitakin siitä. Preleissä olin kirjoittanut hätineen A:n nimenomaan runoanalyysilla, ja äikänmaikka oli sanonut, että kirjoituksissa et sitten tee runoanalyysia, kun et sitä osaa. Joten tietysti kirjoitin runoanalyysin.

No niin.

Haluan kirjailijaksi, kirjoittanut Henna Helmi Heinonen

Uskon olevani hyvä kirjailijana - siksi sitä haluan. Mulla on monia ominaisuuksia, joita hyvältä kirjailijalta vaaditaan: pitkäjänteisyyttä, kykyä kokonaisuudenhallintaan, ihmistuntemusta, tarkkaavaisuutta, ymmärrystä markkinoinnista, rohkeutta puhua suoraan, hieman esiintymistaitoakin.

Kirjailijan työn tärkein osa on tietysti kirjoittaminen. Se on mulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni - olen kirjoittanut aina. En ole huikean hyvä sanataiteilija, enkä elävässä elämässä hirveän nokkela tai nopeaälyinen, mutta olen ihan hyvä kirjoittaja. Etsin vaihtoehtoisia ilmaisuja, maistelen sanoja ja tunnistan vaikeat lauserakenteet. (Opettajan punakynä: Tämä ei kuulosta kovin uskottavalta, koska tässäkin kirjoituksessa on vaikeita lauserakenteita.)

Osaan rakentaa kokonaisia juonia, joissa pienetkin osat palvelevat kokonaisuutta. Kirjoitan hahmoja, joilla on eleet, ilmeet, sanat ja muistot, eikä heistä siksi voi olla pitämättä, ainakin ihan pikkuisen. En varmasti ole äärimmäisen taidokas juonen rakentelussa enkä hahmojen luomisessakaan, mutta onnistun ihan hyvin ja takuulla kehityn. Mähän olen kirjoittanut vasta yhden romaanin.

Kaikkein eniten haluan kirjailijaksi siksi, että mulla on nyt siihen mahdollisuus. En tosiaankaan vuosi sitten tai puoli vuotta sitten uskonut, että voisin nyt olla tässä tilanteessa. Luulin, että odotan edelleen kieltäviä vastauksia kustantamoilta. Mutta toisin kävi: totesin taas kerran, että kaikki on elämässä mahdollista! Siksi mä teen nyt aivan kaikkeni menestyäkseni kirjailijana, siksi että kaikki on mahdollista. Sekin, että esikoiseni myy 80 000 kappaletta. Ei se ole todennäköistä, mutta ei ollut sekään, että kässäri hyväksytään kustannusohjelmaan alle 24 tunnissa parhaassa mahdollisessa kustantamossa. (Opettajan punakynä: Arktinen Banaani voi olla sinulle kaikkein paras, muttet voi kutsua sitä parhaaksi mahdolliseksi kustantamoksi ilman perusteita.)

Alun perin halusin vain julkaista kirjan. Nyt mä haluan kirjailijaksi: ihmiseksi, joka elää kirjoillaan. Mulla on hyvän käsikirjoituksen lisäksi psykologin koulutus sekä työkokemusta arasta alasta ihmisten parissa, lisäksi kymmenen vuoden työkokemus webistä ja sosiaalisesta mediasta yrittäjänä sekä perusjaanana. Jos jostain ihmisestä tulee 2000-luvun menestynein kirjailija, hänellä voisi hyvinkin olla tällainen tausta, oli se sitten minä tai ei.

Mulle vinkattiin tänään Kreetta Onkelin essee siitä, millaista on kohdata suuret odotukset esikoiskirjailijana. Onkelin kirjoitus oli hyvä: se toi elävästi julki hänen kohtaamansa ahdistuksen, johon epäilemättä vaikutti hänen lapsuutensa ja esikoiskirjan luonne paljastuksineen kaikkineen. Meillä kaikilla on omat ongelmamme, minullakin ihan takuulla, mutta mä olen aika sinut itseni kanssa. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni.

Luettelin kirjoituksen alussa ominaisuuksia, joiden vuoksi uskon voivani olla hyvä kirjailija. Tärkein ominaisuus puuttui: halu analysoida itseään ja onnistumisiaan sekä epäonnistumisiaan. Menestyvä kirjailija tarvitsee sitä halua ja kykyä itsetuntemukseen siinä missä menestyvä poliitikko, menestyvä kassapäällikkö tai menestyvä parturi-kampaaja.

En minä vielä tiedä, odottaako mua samanlainen matka kuin Kreetta Onkelia, vai ehkä se sama joka odottaa useimpia esikoiskirjailijoita, eli kamala pettymys. Mutta tulipahan matka ainakin tehtyä ja täysin palkein! (Opettajan punakynä: Onnea matkaan! Loppu on hieman lattea. Annan tästä 8+.)

P.S. Kiitos punakynistä Tuija Husarille, Tuulikki Alstalle, Martta Ketola-Ruppelille sekä eritoten ihanalle Tiina Lakotievalle, jota ilman en olisi tätäkään tekstiä kirjoittamassa.

P.P.S. Nyt mä yritän olla kirjoittamatta blogiin mitään uusia tekstejä, kunnes olen saanut vanhat kopioitua uuteen blogiin nettisivujen yhteyteen. Liikaa kopsattavaa. Joten radiohiljaisuus - - - - -