Pikkusen on outoa kirjoittaa mailia kustannustoimittajalleen. Se on vähän samanlaista kuin luottolukijalle kirjoittaminen, paitsi että ei tarvitse olla nolona siitä, että haluaa keskustella tekstistään.

Tein sen siis äsken. Keskustelin parin lauseen verran Kristianista, siitä millainen hän on ja kuinka hänen tarinansa päättyy. Huiiiiiiii jännää!

Kuukausi vaihtuu 11 minuutin päästä enkä ole ehtinyt ylittää 30 000 sanaa. En edes 20 000 sanaa! Voisin sanoa, että paska, mutta taidan sanoa että teen sen vielä. Tänäänkin kaikki työaika meni juokseviin asioihin: maileihin, palkkatöihin, kolumnien viimeistelyyn ja ihan henkilökohtaisiin puhelinsoittoihin.

Huomenna, kun kuopus on päiväunilla, taidan laittaa isommille lapsille vähän videoterapiaa ja kirjoittaa. Illallakaan ei ehdi, kun alkaa viisivuotiaan jalkapallokoulu. Huoh. Mitäpä en uhraisi lapseni liikuntaharrastuksen edestä?