Vau, lainauskorvausasia on puhuttanut monessa paikassa! (Jos luet tätä asiasta tietämättömänä, lyhyt kertaus: Kirjailija saa 0,01 euroa eli yhden sentin korvausta, kun hänen kirjansa lainataan kirjastosta, ja minusta se on käsittämättömän pieni korvaus.) Asiaa on ruodittu mun blogini useiden ketjujen lisäksi ainakin Kirsti Ellilän, Pasi Ilmari Jääskeläisen ja Laura Saaren blogeissa sekä Sallan lukupäiväkirjassa.

Muuten - Anne Tammelin, missä oikein lomailet? Oikein odotin, mitä revit tästä asiasta irti!

Anyways, keskustelu on hieno juttu! Sitä tässä tarvitaan. Mutta... mutta...

Eikö tässä nyt oo heitetty lapsi pesuveden mukana. On keskitytty keskustelemaan siitä, ettei kirjastoja saa muuttaa maksullisiksi ja siitä, kuinka tärkeitä ne ovat ihmisille.

Mutta entä ne kirjailijan saamat lainauskorvaukset? Ne ovat edelleen sentti per lainaus.

Jotkut ovat pahoittaneet mielensä keskustelusta. He ovat kokeneet mun loukanneen heitä itseään kirjaston käyttäjinä, kun olen todennut lainauskorvausten olevan kirjailijan kuppaamista ja riistoa. Sellainen ei ole ollut tarkoitus, että kirjaston käyttäjät loukkaantuvat. Mä sanoin heti ekassa aiheesta postaamassani viestissä, ettei ole tarkoitus loukata ketään ihmistä - kirjaston käyttäjää tai henkilökuntaa - vaan kritisoida naurettavaa korvausjärjestelmää. Eiväthän käyttäjät siitä ole vastuussa.

Toki käyttäjät voivat synnyttää asiasta keskustelua ja sillä lailla ottaa vastuuta.

Kirsti Ellilän blogissa nimimerkki Hirlii kommentoi muuten näin, kun mainitsin, etten oikeastaan ollut sanonut monia asioita joita hän oli väittänyt mun sanoneen:

" . . . sitten pitää jaksaa ottaa vastaan kaikki mitä se synnyttää. Varaudu jatkossakin siihen, jos markkinointikeinosi on provosointi."

Kuulostaa jotenkin siltä niin kuin mä kustantajan kanssa yhdessä pohtisin, että mihin muurahaispesään olisi hyvä seuraavaksi sohaista, heh heh.

No eikä. Mä oon aina puuttunut helposti epäkohtiin, silloinkin, jos se on multa itseltäni pois. Kysykää vaikka kavereilta ja työkavereilta, heh heh taas.

Emmä pyri provosoimaan vaan reagoin. En edes etsi maailmasta vääryyttä suurennuslasin kanssa, mutta monasti sen näkemiseltä ei voi välttyä. Tämän keskustelun aloittamisestakin itse asiassa kuuluu kunnia Laura Saarelle, joka käsitteli olemattomia lainauskorvauksia avoimessa kirjeessään mulle.