Hyvä terassireissu eilen. Parinsiiderinsekaista juttelua ja analyysia kirjasta. Hmm, aika boheemia muuten...

Johanna sai Veljen vaimon kässärin edelliseltä lukijalta pari viikkoa sitten ja oli aloittanut sitä. Oli lukenut kolme ensimmäistä lukua. Johanna alusti pitkään pohtineensa, millaista tekstiä mä voisin kirjoittaa, sanoi, että oli oikein tosissaan miettinyt sitä ennen kuin kässäri kolahti postiluukkuun. Luulen, että moni muukin on miettinyt samaa.

Sitten:

"Täytyy sanoa, että, jo näiden muutaman luvun pohjalta, että, että..."

No niin, ajattelin minä, nyt se sanoo, että se oli kyllä erilainen kuin ajattelin tai mielenkiintoinen tai jotain muuta, mikä tarkoittaa yhtä kuin että se oli pettymys ja huono. Heti perään ajattelin että no, tuleepa nyt sekin kommentti, sehän tulee hyvässä ajassa, niin ehdin kysyä, mikä siinä on pielessä.

"... olin jopa vähän vaikuttunut."

Ihanks tosi?! Joo-o! Kertoi sitten tarkemminkin, mikä oli miellyttänyt ja vaikuttanut. Muutamasta kohdasta sanoi, ettei ollut ihan saanut kiinni ajatuksesta, mutta painotti niitä olleen ihan muutama. Noin 40 sivussa se ei ole musta kovin paha. Lisäksi Johanna sanoi, että lopulta kaikkien ennakko-odotusten jälkeen se teksti näytti ihan minulta. Se oli parasta!

Olen tosi tyytyväinen. Johanna ei ole mikään yltiöpositiivinen kaiken kehuja vaan oikeasti aika tarkka ja suorasanainenkin, jos tarpeen on. Jos hän ei osannut arvata, mitä mä kirjoittaisin, niin en minäkään sitä, mitä Johanna tykkäisi.

Toisin sanoen, tämä hyvä palaute oli tärkeämpi kuin äidin.